Laurilan talo

Valkoiset olivat tehneet ensimmäisen hyökkäyksensä Mouhuun helmikuun 18. päivänä. Tässä hyökkäyksessä, joka juuttui Laurilan talon taakse, kaatui elimäkeläinen luutnantti Wrede. Laurilan talo ei sijainnut sillä paikalla jolla se nykyisin sijaitsee, vaan alempana peltoaukeaman laidalla tien toisella puolella. Toisen kerran Laurilan talon luona taisteltiin kiivaasti Mouhun valloituksen aikana maaliskuun 3. päivänä 1918, kun Mäntyharjun Papinniemestä lähteneet valkoiset kohtasivat sen luona Mouhun pysäkkiä puolustaneet punakaartilaiset. Tälläkin kertaa hyökkäys juuttui samaan paikkaan, miutta taistelu oli kiivas ja sitä jatkui koko päivän, ja itse talo oli taistelun jäljiltä täynnä kuulanreikiä. Taloon osui myöhemmin Voikoskelta ammuttu tykinkuula ja se paloi. Sitä ennen se ehti kuitenkin toimia Mouhun puolustaneiden valkoisten tukikohtana. Kekkonen kuvaa oloaan Laurilan talossa päiväkirjassaan näin:

 

”Oltiin Mouhulla silloin ja Laurilan talo oli majapaikkamme. Koko päivän olivat punikit Voikoskelta ampuilleet tykeillään ja ammukset olivat putoilleet uhkaavan likelle ketjuamme. Arvaa sen, että uni rupesi maistumaan, kun päivällä kuusi seitsemän tuntia sai maata yht’mittaa ketjussa ainaisessa jännityksessä, milloin granaatti suvaitsee pudota vierelle ja räjähtää. Eipä sillä, että Jehu olisi koskaan erin virkku ollut, mutta hän makasi heti kun pitkälleen rojahti. Mutta yöllä tapahtui kummia. Tuvan seinälle oli ripustettu naulapuuhun kiväärejä ja puu petti ja surella äänellä rojahtivat kiväärit maahan. Jehu, joka nukkui aivan likellä, hyppäsi nuolena pystyyn ja silmät päästä muljottaen hän hihkasi: Pommi räjähti, kooten filttinsä ja lakkinsa sekä kiväärinsä ja lähti ulos juoksemaan. Matkalla hän kompastui nukkuviin ja sai älynsä takaisin, mutta kotvan kiusattiin Jehua pommin räjähtämisellä.”